Juhlien parhaat leivontareseptit osa 1

tiistai 9. elokuuta 2016


Moikka ja ihanaa toista hääjuhlapäivää minulle ja miehelleni! :) Olipa ihana lukea teidän blogejanne, kun niin monella oli häät viime viikonloppuna. Nyt innolla odotan häidenne kuvasatoa! Katselin meidänkin hääkuvia tässä eilen ja muistelin hääpäiväämme. Siinä päivässä oli kyllä jotakin todella taianomaista! 

Juhlapäiväni kunniaksi ajattelin julkaista muutamia juhlaleivontareseptejä. Sain vihdoin kesäprojektini reseptikirjan valmiiksi ja tänään hain kirjan postista. Oikeammin kirjat, sillä tein erikseen reseptikirjan, joka sisältää ruuanlaitto-ohjeita sekä leivontakirjan, joka keskittyy leipomiseen. Kirjoissa riitti tekemistä, mutta ovathan ne nyt valmiina hienot! Reseptit eivät ole omaa käsialaani, mutten valitettavasti osaa sanoa, mistä lähteestä kukin resepti on. Olen kerännyt reseptejä niin kauan enkä ole merkinnyt resepteihin lähdettä, joten niitä on vaikea löytää enää nyt. Joka tapauksessa aloitan tänään pikkuleipä- ja täytekakkuresepteillä. Myöhemmin seuraa suolaisten juhlaherkkujen sekä kakkujen reseptejä sekä jälkiruokien ja drinkkien reseptejä.



VALKOSUKLAAKEKSIT

250 g     valkosuklaata rouhittuna
2 rkl       huoneenlämpöistä voita
1 3/4 dl   rypsiöljyä
3 dl         sokeria
1             iso muna
4 1/2 dl   vehnäjauhoja
2 tl          vaniljasokeria
1/2 tl       ruokasoodaa

Vatkaa voi, öljy ja sokeri keskenään. Lisää muut aineet joukkoon ja sekoita hyvin. Ota taikinasta lusikalla kökkäreitä pellille ja jätä reilusti väliä, sillä keksit leviävät. Paista 175 asteessa 12-15 min. 



JUMALAISET KANELIPIKKULEIVÄT

200 g      voita
1 1/4 dl   sokeria
3 1/2 dl   vehnäjauhoja
87 g        vaniljakastikeaineksia

Pinnalle
2 rkl        sokeria
2 rkl        kanelia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Anna taikinan levätä kylmässä 30 min. Kauli taikinasta 3-4 mm paksuinen levy, ja painele piparimuotilla siitä pikkuleipiä. Sekoita kaneli ja sokeri matalalla lautasella. Paina pikkuleivän yläpuoli kaneli-sokeriseokseen. Paista 200 asteessa 10-12 min. 



PARAISTEN PIKKULEIVÄT 

250 g      voita
1 1/2 dl   siirappia
2 1/2 dl   sokeria 
1 rkl        kanelia 
1 rkl        inkivääriä
1 rkl        pomeranssia
2 tl          neilikkaa
1 tl          maustepippuria
2             munaa
1 rkl        ruokasoodaa
1 tl          suolaa
8 dl         vehnäjauhoja

Kuumenna voi, siirappi, sokeri ja mausteet liedellä. Jäähdytä ja lisää munat jäähtyneeseen seokseen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Anna tekeytyä yön yli jääkaapissa. Kaulitse taikina ja ota muotilla pipareita. Paista 200 asteessa 6-10 min. 




HIRVIVAARAN MANGOHYYTELÖKAKKU

Pohja
300 g     kaurakeksejä
100 g     voisulaa

Täyte
3 dl       kuohukermaa
1 dl       maustamatonta tuorejuustoa
1 dl       maitorahkaa
3 dl       mangososetta
2dl        sokeria
1 rkl      vaniljasokeria
7           liivatetta
1/2 dl    mehua

Kiille
3 dl       passionsosetta
3           liivatetta

Tee ensin pohja. Jauha keksit ja lisää joukkoon voisula. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Tee täyte. Liouta liivatteita kylmässä vedessä. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto, rahka, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna mehutilkka ja liuota puristetut liivatelehdet joukkoon. Lisää liivateseos mangososeeseen. Sekoita mangosose vaahtoon. Kaada pohjan päälle. Hyydytä kakkua jääkaapissa yön yli. Tee kiille. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Kuumenna pieni määrä passionsosetta ja liuota puristetut liivatelehdet joukkoon. Lisää liivateseos lopun soseen joukkoon ja kaada kiille hyytyneen kakun päälle. Annan kiilteen hyytyä pari tuntia kylmässä.



NUTELLA-JUUSTOKAKKU

Pohja
175 g     domino-keksejä
80 g       voisulaa

Täyte
130 g      valkosuklaata
400 g      Philadelphia -tuorejuustoa (maustamaton)
2             munaa
150 g      ranskankermaa
100 g      Nutellaa

Tee ensin pohja. Poista kekseistä täyte ja murenna ne. Sekoita voisula joukkoon ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita kylmään jähmettymään. Tee täyte. Sulata suklaa. Pehmennä tuorejuusto ja lisää siihen munat, ranskankerma ja suklaa. Kaada täyte pohjalle. Notkista Nutellaa lämmittämällä sitä hetki mikrossa. Tiputtele lusikalla Nutella-nokareita täytteen päälle. Tee veitsellä pyörteitä vetämällä sitä nokereiden läpi. Paista 150 asteessa 40-50 min. Avaa uunin luukku hetkeksi. Laita takaisin kiinni ja katkaise virta. Anna kakun hyytyä uunissa vielä tunti.


Onko sinulla jotakin perinnereseptiä, jonka leivot aina tietyn juhlan aikaan? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |