Australia häämatkakohteena

maanantai 8. helmikuuta 2016

Moikka kaikille pitkän hiljaisuuden jälkeen! Miten teillä menee? Ihanaa uutta vuotta 2016! Kuinka moni pääsee astelemaan tänä vuonna alttarille? :) 

Minulla vuosi on lähtenyt todella vauhdikkaasti käyntiin. Muutama viikko sitten palattiin häämatkalta ja sen jälkeen olen vain mennä tohottanut ja tehnyt. Aloitin samoin tein työharjoittelun ja opinnäytetyön tekemisen. Tarkoitukseni on valmistua keväällä, joten tekemistä riittää! Motivaatiota antaa mielessä jo pyörivät valmistujaisjuhlat! :D Minulla on muutamia ideoita, joten pakkohan tässä olisi valmistua, jotta pääsisin toteuttamaan ne alkukesästä!

Nyt haluan kuitenkin kertoa meidän häämatkasta. Mehän suunniteltiin matkaa melko pitkään, reipas pari vuotta. Jo hääkutsuissa ilmoitimme, että suuntaamme jossakin vaiheessa häämatkalle Sydneyyn. Lopulta, viime maaliskuussa olimme yhteydessä pariin matkanjärjestäjään ja päädyimme ottamaan matkan Kilroyn kautta. En voi tarpeeksi kehua sieltä saamaamme asiakaspalvelua. Tässä vaiheessa haluaisin muuten huomauttaa, että jos haluatte kokea Sydneyn uuden vuoden, varatkaa matka ja hotellit hyvissä ajoin! Me olimme myöhässä vaikka varasimme hotellit yhdeksän kuukautta etukäteen! Emme saaneet kovin hyvää hotellia eikä se varsinkaan ollut hintansa väärti. Mutta siitä lisää myöhemmin! Matkan varaamisen jälkeen kiihdytimme rahan säästämistä. Lokakuussa täytimme viisumihakemukset, jotka olivat hyvin simppelit. Lokakuussa myös otimme jäykkäkouristusrokotukset. Australiaan ei tarvitse miettiä sen kummemmin rokotuksia, riittää, että perusrokotukset ovat ajan tasalla. Toki kuitenkin aina kannattaa varmistaa tilanne ennen reissuun lähtöä!

Melbournessa on paljon grafitteja.
Joulukuun 15. oli aika lähteä reissuun. Meillä ensimmäinen lento lähti inhimilliseen aikaan, lähdimme lentokentälle kuuden aikaan aamulla. Lensimme ensin Amsterdamiin, sieltä Hong Kongiin ja sieltä Melbourneen. Yhteensä matkaan meni aikaa 33 tuntia. Voin sanoa, että siinä vaiheessa kun lopulta pääsimme kirjautumaan sisään hotelliin Melbournessa ja suihkuun, olo oli todella väsynyt. Matka sujui kuitenkin todella hyvin, kaikki oli ajallaan eikä taksiakaan tarvinnyt Melbournessa odottaa kauaa. Onnistuimme myös suht hyvin välttämään jet lagin, sillä nukuimme matkalla vain sillloin, kun Australiassa oli yö. Hotellimme oli Causeway 353 aivan Melbournen keskustassa. Tykkäsin hotellistamme kovasti. Ainoa asia, mihin en ollut niin tyytyväinen oli aamupala, joka oli suomalaisiin hotelliaamiaisiin verrattuna todella köyhä, mutta kuten saimme myöhemmin huomata, se olikin sitten loppujen lopuksi laadukas. Hotellissa oli myös mahdollisuus pyykinpesuun. 

Ensimmäiset päivät Melbournessa menivät ihmetellessä ja tutustuessa kaupunkiin. Tässä vaiheessa täytyy jo mainita kaupungin vessojen hyvästä tarjonnasta ja puhtaudesta. Mielestäni vessojen määrä, löytämisen helppous ja laatu kertovat paljon kaupungista. Muutenkin Melbourne on todella siisti kaupunki, jonka kaduilla ei roskia tai tupakan natsoja näy. Lauantaina suuntasimme Great Ocean Roadille. Great Ocean Road on 243 kilometriä pitkä tie Victorian rannikolla, jonka nähtävyydet ovat henkeäsalpaavan upeat. Tunnetuin nähtävyys tien varrella on 12 apostolia, joka koostuu kalkkikiven muodostamista pinoista. Matkalla kävimme myös katsomassa luonnossa eläviä koaloja sekä haistelemassa eucalyptuksen tuoksun täyttämää sademetsää. Ehdimme juuri päästä kokemaan Great Ocean Roadin, kun se suljettiin useammaksi viikoksi rankkojen metsäpalojen takia. Matkapäivämme Roadille oli reissumme kuumin +42 asteellaan, joten ei ihme, että metsäpalot alkoivat sen jälkeen.

12 Apostolia Great Ocean Roadilla
St. Kilda
Melbournessa kävimme tutustumassa perinteisiin nähtävyyksiin, kuten  St. Kildan hiekkarantoihin, Melbournen eläintarhaan, Yarra Valleyn viinitiloihin, Federation Squareen, Queen Victoria Marketiin sekä Royal Botanic Gardeniin. Luna Parkia oli kovasti kehuttu, mutta se olikin tivolin kokoinen huvipuisto, joka selkeästi oli tarkoitettu pelkästään lapsille.

Ruoka oli muuten Australiassa aivan huikeaa. En ole missään syönyt niin hyvää ruokaa. Tilasi sitten mitä vain, missä vain tiesi saavansa maukasta ruokaa. Erityisesti mieleeni jäi Grill´d:ssä syömäni kanahampurilainen timjamiranskalaisilla. Käsittämättömän hyvää! Nobun sushi oli huikea elämys. Pannukakut The Pancake Parlour:ssa aiheuttivat ähkyn, mutta olivat sen väärti! Ja jos jokin maistui todellakin taivaalliselta, niin Zumbon brownie!

Yarra Valley
Joulun viettämisen jälkeen lensimme Sydneyyn. Matkaa Melbournesta Syndeyyn on sen verran, että suosittelen lentämistä. Odotimme Sydneyn näkemistä innoissamme, mutta matkan alku oli kieltämättä pettymys. Lentokentältä taksimme vei meidät hotelliimme sellaista reittiä, että kun saavuimme hotellille, mietimme minne oikein olimme tulleetkaan. Hotellimme oli Y Hyde Park, ja täytyy myöntää sen olleen melko suuri pettymys. Ensimmäinen huone, jota meille tarjottiin haisi tupakalta, viinalta ja pissiltä, sen seinät olivat ruskeita pisaratahroja täynnä ja sen yöpöydät kuhisivat muurahaisia. Myös verhot olivat homeessa. Menimme valittamaan respaan, ja saimme vain kommentiksi, että "Haluatteko, että imuroimme muurahaiset?". Lopulta meidät ohjattiin toiseen huoneeseen, jossa olikin jo asukkaat. Kolmanneksi tarjottu huone oli tyydyttävässä kunnossa, joten päätimme jäädä siihen. Uuden vuoden alla hotellihuoneen saaminen inhimilliseen hintaan Sydneystä on mahdotonta. Maksoimme koko Melbournen hotellista vähemmän kuin tästä loukosta, jossa yövyimme viisi yötä. Arvatkaa sitä harmituksen määrää. 

Sydneyssä kävimme heti tulopäivänä katsomassa Harbour Bridgen sekä Oopperatalon. On vaikea kuvailla, kuinka vaikuttavia ne ovat livenä. Satamassa myös söin yhden matkan parhaista aterioista, kalacurryn. Sydneyn huippukohta oli tietenkin uuden vuoden aatto. Kantapään kautta opittu asia; valmistautukaa uuden vuoden viettoon hyvissä ajoin! Naureskelimme, kun uutisissa edeltävänä iltana näytettiin, kuinka osa ilotulitusten katsomispaikoista oli jo vallattu täyteen. Itse suuntasimme uuden vuoden viettoon seitsemältä illalla, mikä oli auttamattoman myöhään! Suuri osa katselupaikoista oli jo suljettu kokonaan. Onnistuimme onneksi kuitenkin saamaan suht hyvät paikat satamasta, josta näimme sekä sillalle että Oopperatalolle. Ei mennyt kauaa saapumisemme jälkeen, kun sekin alue laitettiin kiinni. Kannattaa siis mennä ajoissa paikalle, varata piknik-eväät ja viltti sekä jotakin tekemistä mukaan. Loppujen lopuksi tulituksia oli katsomassa 1,5 miljoonaa ihmistä. Tunnelma oli uskomaton ja pakko on myöntää, että jouduin nieleskelemään kyyneleitä kello kahdentoista ilotulituksen aikana. Pitkäaikainen unelmamme toteutui!

Sydney Harbour

Sydney
Sydneyssä kävimme tutustumassa Darling Harbouriin, Australian Museumiin, Angel Placeen sekä Chinese garden of friendshipiin. Eritysesti museo teki vaikutuksen laajalla kokoelmallaan. Museo on moderni ja mielenkiintoinen. Olisimme halunneet käydä Sydney Tower Eyessä, mutta sinne emme kahden tunnin jonottamisenkaan jälkeen päässeet. Jos olette turistirysäaikaan menossa Sydney Tower Eye:hen, varatkaa jonottamiseen monta tuntia! Varsinkin jos haluatte nähdä esimerkiksi auringonlaskun.

Sydneyn keskustasta siirryimme Bondi Beachille. Bondi Beach on varmasti osalle tuttu Rantavahdit -sarjasta. Majoituimme Ultimate Apartments -asuntolassa. Harmiksimme Bondi Beachilla satoi vettä joka päivä. Onneksi ensimmäisenä päivänä kävimme auringon pilkahtaessa ottamassa aurinkoa, koska se olikin ainoa hetki, kun aurinko paistoi. Toisena päivänä menimme väkisin uimaan mereen, vaikkakin satoi kaatamalla ja aallot olivat korkeita. Samana iltana myös sade hellitti sen verran, että kävimme kävelemässä Bondi -Bronte -kävelyreitin. Se on upea kävelyreitti korkealla kallioilla, jonka varrella ovat Bondi Beach, Tamarama Beach ja Bronte Beach. Loput kolme päivää Bondilla olikin myrskyä, joten haaveilemani Bongi Jooga jäi kokematta. Emme myöskään enää menneet rannalle. Pääasiassa katsoimme telkkaria (pääsimme näkemään Masterchefin seitsemättä tuotantokautta!) ja otimme todella rennosti. Loppujen lopuksi teki hyvää levätä kunnolla viimeiset lomapäivät.

Kävelimme matkamme aikana todella paljon. Oli hauska mitata puhelimella käveltyjä askelia ja kilometriä. Huippulukemamme taisi olla 29 000 askelta! :D Suosittelenkin Melbourneen ja Sydneyyn tutustumista kävellen.  Jos yövyt suht lähellä keskustaa, ei sinun tarvitse käyttää takseja eikä oikeastaan julkisiakaan. Me matkustimme julkisilla kaksi kertaa, Melbournessa St. Kildaan sekä eläintarhaan. Julkiset kulkevat tosi hyvin ja ne on selkeitä hahmottaa. Melbournessa myös kulkee ilmainen turistiraitiovaunu, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Bondi Beach
Bondilta suuntasimme tammikuun 7. päivä Sydneyn lentokentälle, josta lensimme ensin Hong Kongiin. Hong Kongista meidän oli tarkoitus lentää Amsterdamiin muttemme mahtunetkaan koneeseen. Pääsimme lentämään paremmassa luokassa Frankfurtiin. Iloinen yllätys! Frankfurtissa jouduimme odottelemaan lentoa melko kauan, mutta lopulta pääsimme lentämään Helsinkiin. Kotona olimme neljän aikaan iltapäivällä. Paluumatkalla ei niin väsyttänytkään, vaikka aikaa matkustamiseen meni lähes 40 tuntia. Pysyttelimme hereillä iltayhdeksään, jonka jälkeen menimme nukkumaan. Jet lag oli käytännössä sillä nukuttu pois. 

Kaiken kaikkiaan Australia oli halvempi maa, mitä olimme odottaneet. Käytimme vain noin puolet matkakassastamme, vaikkakin söimme joka ilta ulkona ja muutenkin teimme käytännössä kaikkea, mitä halusimmekin. Budjetin ylijäämää selittää se, ettei meillä mennyt paljoakaan rahaa nähtävyyksiin. Valtaosa nähtävyyksistä oli ilmaisia tai todella edullisia pääsymaksultaan. Täytyy myöntää kylläkin, ettei meillä mennyt tuliaisiin eikä esimerkiksi vaatteisiin kovinkaan paljon rahaa.

Koala ja eukalyptuspuita Great Ocean Roadilla
Sellainen reissu meillä oli! Voin suositella kaikille lämpimästi reissua Australiaan. Siellä on jotenkin todella mukava ja rento meininki, ja turistilla on todella tervetullut olo. Australiassa ei koe erityisempää kulttuurishokkia, mutta siellä pääsee silti kokemaan mitä erikoisempia asioita. Oletko haaveillut matkasta Australiaan? Toivottavasti matkatarinani antoi teille vinkkejä, mitä Australiassa voisi tehdä! Jos teillä on kysyttävää matkaan liittyen, laittakaa minulle ihmeessä sähköpostia elamanipaiva@gmail.com. Minne suuntaatte häämatkallanne? :)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Australia olisi kyllä haaveissa jossain vaiheessa, ei kuitenkaan vielä häämatkana. Siellä haluaisin nimittäin olla pidemmän pätkän ja mulla on mahdollista pitää vain kaksi viikkoa lomaa, joten ei vielä. Mennään varmaan heti häiden jälkeen viikoksi Kroatiaan ja ensi talvena sitten kahdeksi viikoksi jonnekin... pitäis varmaan alkaa hiljalleen miettiin et minne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo, suosittelen kyllä, että Australiaan varaa reilusti aikaa, jotta pystyy rauhassa nauttimaan. Ainakin meille tuo kolme ja puoli viikkoa oli juuri sopiva aika. Kroatia kuulostaa ihanalta! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |