Häätarina: Hääpäivän aamu ja valmistautuminen

perjantai 12. syyskuuta 2014

 Kaikki kuvat Mika Martikainen, ethän kopioi!

Saavuimme hotellille häiden aattona vasta kahdentoista aikaa yöllä ja molemmat olimme niin väsyneitä, ettei jännityksestä ollut tietoakaan. Kaaduimme suoraan sänkyyn ja nukahdimme samoin tein. Väsymys on kieltämättä melko tehokas jännityksen hallitsija! Kun herätyskelloni soi aamulla seitsemän aikaan, oli nouseminen aika kankeaa. Kirjaimellisesti; kävin vessassa ja eikun suoraan kampaajalle! 



Kun minä olin laitettavana, kirjoitteli kaasoni aikataulua ja ohjeita puhtaaksi bestmaneille sekä nyppi tuoreita ruusun terälehtiä. Minä vuorostani laittelin viehekukat ja kynteni odotellessani kaason valmistumista. Aikaa meillä meni kampaajan luona kolmisen tuntia. 

 


Muut hääapulaisemme olivat jo tulleet hotellille, kun kaason ja kuvaajan kanssa saavuimme paikalle. Olisitte nähneet kaason miehen ilmeen, kun ensimmäisenä hotellin ovesta astui hänelle tuntematon kuvaaja ja hän rupesi tivaamaan, että kukas sinä olet ja mitä teet täällä. :D Hotellihuoneessa oli ihan törkeän kuuma, kun ilmastointi ei toiminut eikä se tosiaankaan ollut ideaalein paikka kuuden hengen pukuhuoneeksi.


Bestmanit valittelivat, kuinka kuuma heille tulekaan puku päällä kunnes huomasivat pukuni hameosan kymmenen tyllikerrosta. He hiljenivät ja huvittuneina tuumasivat, että ehkä he pärjäävät sittenkin. Lohduttelin, että minulla sentään on yläkroppa paljaana.

Missä ne piilonepparit muka olivatkaan?!




 Kun kaikilla oli kamppeet niskassa, otimme suunnan kohti juhlapaikkaa. Siellä poksautimme shampanjan auki ja aloittelimme potrettien kuvausta. Näistä lisää seuraavassa postauksessa.

Missään vaiheessa ei oikeastaan jännittänyt, oli vain hyvä ja innostunut fiilis. Täytyy loppuun vielä sanoa, että kannattaa varata hääaamuun aikaa reilusti! Me olimme varanneet aamun valmisteluihin kuusi tuntia, jotta saimme valmistautua ihan rauhassa. Inhottavinta, mitä voisin kuvitella, on hirveä kiire niin tärkeän päivän aamuna, varsinkin kun meillekin sattui 30 asteen helle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |